Laitan tähän muutamia ajatuksia ja kuvia kaavojen ottamisesta vanhasta vaatteesta. En todellakaan tässä asiassa ole erityisen taitava, mutta joskus on mukava lukea toisen kokemuksia ennen kuin itse alkaa tekemään jotain uutta juttua.

Kaavapaperina käytän tavallista ruokakaupasta saatvaa pergamiinipaperia. Aina siinä ei leveys riitä aikuisen vaatteissa, mutta sitten vain teippaillaan jatkopalasia.

Kaava on helpompi piirtää vaatteen nurjalta puolelta, silloin kappaleet ja saumat erottuvat paremmin. Itse en piirrä saumavaroja, vaan lisään ne vasta kankaaseen leikatessa. Usein tulee tehtyä asia jollakin tavalla ja sitten huomaa että olisi ollut helpompikin tapa. Tässäkin piirsin hihan ensin yksinkertaiselle paperille ja jouduin sitten piirtämään toisen samanlaisen ja teippaamaan ne kiinni toisiinsa. Hiha olisi kannattanut piirtää valmiiksi kaksinkertaiseksi taitetulle paperille. Hihansuun kääntövaran lisäsin valmiiksi kaavaan.

1288291007_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tässä tunikassa oli kaksinkertainen etukappale. Ensin piirsin molemmat kappaleet erikseen (toisen nurjalta, toisen oikealta puolelta), koksa päällimmäisessä kappaleessa oli pari yksityiskotaa. Sitten kuitenkin tulin siihen tulokseen, että yksityiskohdat voi muuttaa kappaleeseen leikkaamisen jälkeen, joten käytin yhtä kaavaa etukappalisiin.  

1288290983_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Takakappale piirretään puolikkaana ja leikataan kankaalta taitteelta. Kannattaa varmistaa että varmasti on puolikas.

1288291030_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lopuksi kannattaa vielä varmistaa, että kappaleet ovat yhteneväiset sekä vaatteen, että toistensa kanssa. Että kappaleet ovat yhtä pitkät, että olkasaumat, hihasauma ja leveys täsmäävät toisiinsa. Että saumojen muodot sopivat toisiinsa jne. Tässä minulla ainakin oli pientä leikkelemistä ja tasaamista ennen kuin täsmäsivät. Ja varaatko hihojen ja helman jne. käännevarat jo kaavaan, vai lisäätkö ne leikatessa kankaaseen. Ja tarviiko vaatteeseen muuta tarviketta, kanttauksia, resoreita, taskuja, nappeja, vetoketjuja ja niihin liittyvät saumavarat jne. 

1288291091_img-d41d8cd98f00b204e9800998e 

Yksi asia, mikä näissä kaavoissa ei tule mukana, on langansuunta, eli miten kaava tulee kankaalle. Sellainen kaava joka tulee taitteelta, on helppo, mutta muihin se pitää vaan arvioida niin, että kaava tulee oikein asetettua kankaalle.

Tämä ei todellakaan sitten ole mikään tyhjentävä selonteko tästä asiasta, vaan vain pieni kokoelma minun ajatuksia, mitä otan huomioon jos piirrän kaavan vanhasta vaatteesta. Tähän sivuun ei pysty kommentoimaan, mutta kommentit ja vinkit voi kirjoittaa muiden kirjoitusten yhteyteen, ja niitä otan mielelläni vastaan! Toivottavsti tästä oli apua, sillä yksi näiden "ohjeiden" ja koko blogin tarkoitus on innostaa muitakin itse tekemään ja kokeilemaan!